4H:n kautta työllistyneiden tarinat

Antti: Hyvä työtiimi ja huumori ovat tärkeitä

Olen ohjaajana Hämeenlinnan Seudun 4H-yhdistyksen Työpaja Tikissä. Opiskelen samaan aikaan oppisopimuksella Nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajaksi. Työssäni opastan nuoria erilaisissa työtehtävissä. Tässä pääsee tutustumaan monenlaisiin ja erilaisiin ihmisiin. Olen löytänyt täältä oman alani. Lisäksi olen oppinut, että mikään ei voita hyvää työtiimiä ja huumoria työtä tehdessä.

Työni on mielekästä, koska pääsen vaikuttamaan nuoren elämän polkuun positiivisesti. Jokainen on tervetullut 4H-toimintaamme, otamme täällä kaikki vastaan lämpimästi ja omana itsenään.

Miten päädyit juuri tähän työhön?

Olen ollut täällä pian kolme vuotta. Alun perin tulin 4H-yhdistykseen työkokeiluun. Olin työtä vailla ja halusin pitää työrytmini kunnossa. Kun työkokeilu alkoi olla lopussa, pääsin töihin 4H-yhdistyksen uuteen kierrätyspisteeseen. Se taisi sujua hyvin, sillä eräänä päivänä työpajan esimies kilautti minulle ja kysyi, kiinnostaisiko pyöräpuolen vetäminen pajalla. Suostuin toki ja sillä tiellä olen.

Mitä haluaisit sanoa töitä haluaville nuorille?

Älä luovuta, näytä motivaatiosi ja ole oma itsesi.

-Antti

Käytämme tällä sivustolla evästeitä, joiden avulla analysoimme sivuston liikennettä, muistamme asetuksesi ja parannamme sivuston käyttökokemusta. Käyttöehdot

The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings or you click "Accept" below then you are consenting to this.

Close