4H-vaikuttajanuoret

Yhdeksän nuorta

4H-vaikuttajanuoret on 15-28-vuotiaiden 4H-harrastajien verkosto. Vaikuttajanuoret edustavat 4H-harrastajia erilaisissa nuoriso- ja sidosryhmätapahtumissa sekä Suomen 4H-liiton päätöksenteossa.

yhdeksän nuorta

4H-vaikuttajanuoret 2022

Rasmus, Eevi, Enni, Oskar, Erika, Saana, Vilhelmiina, Joona, Emilia, Matilda, Melissa, Annina

4H-vaikuttajanuoret 2023

Melissa, Heidi, Juho, Pinja, Annina, Matilda, Iida, Joona, Emilia

Tutustu meihin tarkemmin 4h.fi -sivulla

Mitä 4H-vaikuttajanuoret tekevät?

4H-vaikuttajanuoret tuovat nuorten ääntä kuuluville ja ovat mukana tekemässä ja kehittämässä nuorten näköistä 4H:ta. Kuitenkin vaikuttajanuorissa toimiminen on paljon muutakin kuin edustamista; toiminnasta saa uusia ystäviä, hienoja kokemuksia sekä uusia oppeja.

Ryhmässä on noin 10 henkilöä. Yhden vaikuttajanuoren toimikausi kestää kaksi vuotta. Puolet ryhmästä vaihtuu vuosittain. Vaikuttajanuoret kokoontuvat kasvotusten 3-4 kertaa vuodessa (viikonloppuisin) sekä lisäksi 6-8 kertaa etänä (arki-iltaisin). Kokoontumisten määrä riippuu paljon ryhmästä itsestään.

Suomen 4H-liitto koordinoi vaikuttajanuorten toimintaa ja mahdollistaa toiminnan ideoiden sparrauksen, mentoroinnin ja toimintabudjetin muodossa.

Hae mukaan 4H-vaikuttajanuoriin

Hakuaika vaikuttajanuoriin on 1.11.-30.11. Haku tapahtuu lomakkeella tällä sivulla. Vuonna 2022 vaikuttajanuoriin valitaan ryhmän jäseniä vuosiksi 2023-2024. 

4H-vaikuttajanuoret haluavat lisätä 4H-toiminnan tunnettuutta ja kannustaa uusia nuoria toimintaan, joten kaikenlaiset 4H-harrastajat ovat tervetulleita mukaan. Toivomme hakijoiksi monenlaisia nuoria niin eri sukupuolia olevia, eri-ikäisiä, kuin vähemmistöihin kuuluvia henkilöitä. Pyrimme myös kokoamaan ryhmän niin, että jäseniä on ympäri Suomen.

Kun haet ryhmään, sitouduthan ryhmän toimintaan ja tapaamisiin. Se tarkoittaa aikaa ja ehkä jostain luopumista. Mutta takaamme, että saat vaihtokaupassa enemmän.

Vuonna 2023 jatketaan vuonna 2022 pilotoitua vaikuttajavalmennusta. Ensimmäiset ryhmän kokoontumiset ovat 24.1. klo 18-19.30 (Teams) sekä 10.-12.2. (Helsinki).

Lisätietoja:
Anni Hirvonen
anni.hirvonen@4h.fi
p. 050 441 8636