Tehtävät

Kuvassa on lapsia ja nuoria leipomassa pöydän ääressä.

Tehtävien jakaminen

Jokaiselle ryhmälle muodostuu omat toimintatavat. Voit kokeilla omassa kerhossasi, mikä toimintamalli tehtävien jakamiseen sopii parhaiten. Tärkeintä on olla tasapuolinen kaikkia kerholaisia kohtaan. Ole myös johdonmukainen siinä, saavatko kerholaiset vaihtaa työtehtäviä keskenään.

4H-kerho Kerhonohjaaja Ruoka
Kuvassa on porkkanoita ja punajuuria viljelylaatikossa.

Tarvikkeiden hankinta

Jos ruokakerhon tarvikkeiden hankinta on vastuullasi, selvitä omasta yhdistyksestäsi, onko kerhokerralle määritelty budjetti.

4H-kerho Kerhonohjaaja Ruoka
Kuvassa on reseptipapereita pöydän päällä.

Reseptien valitseminen

Ruokakerhossa on tarkoitus päästä harjoittelemaan ruoanlaittoa ja maistamaan eri makuja. Tärkeää on, että jokainen lapsi saa pienen annoksen tai palan valmistetusta leivonnaisesta. Jos ruokaa on vähän, on ohjaajan hyvä jakaa se kerholaisille.

4H-kerho Kerhonohjaaja Ruoka
Kuvassa on leivonnaisia ja lusikat pöydällä.

Ajankäytön suunnittelu

Ruokakerhossa on hyvä olla tietyt rutiinit, jotka toistuvat joka kerta. Selkeät rutiinit auttavat järjestyksen ja kurin ylläpidossa. Kun kerholaiset tiedostavat mitä tapahtuu seuraavaksi, yleistä sähläystä ja turhaa juoksentelua voidaan välttää.

4H-kerho Kerhonohjaaja Ruoka
Kuvassa neljä lasta ja kerhonohjaaja istumassa rivissä penkillä.

Kerhokauden aloitus

Kerhokauden alkaessa on syytä ottaa esille muutamia yleisiä asioita, ennen kuin varsinainen kerhotoiminta pääsee alkamaan täysipainoisesti. Ensimmäisellä kerralla keittiötoiminta kannattaa aloittaa erittäin helpolla ruualla tai välipalalla, kuten smoothiella.

4H-kerho Kerhonohjaaja Leikki Ruoka
Helppinuori leikkaamassa ruohoa

Nurmikonleikkuu

Tässä tehtävässä pääset tutustumaan nurmikonleikkuuseen sekä siihen liittyviin työturvallisuusasioihin.

helppi

Bonus-tehtävä: It´s about taimi GIF-haaste!

Päästä metsäiset giffit valloilleen ja pohdi omaa suhdettasi metsiin.

Testaa tietosi metsän istuttamisesta

Mitä kaikkea metsänistuttajan tarvitsee tietää? Miten hiili ja metsät liittyvät toisiinsa? Tässä tietovisassa pääset testaamaan tietosi metsien hiilenkierrosta sekä metsän uudistamisesta. Visalla voit testata alkutietosi ennen muihin metsäsisältöihin tutustumista tai kerrata jo opeteltuja asioita. Hauskaa visailua!

Ilmasto Metsä Metsänistutus

Luo oma metsämeemisi!

Luo oma hauska metsämeemisi!

Ilmastosankarin bingo

Haasta itsesi, kaverisi tai vaikka koko luokkasi mukaan ilmastosankarin bingoon!

Ilmastoristikko

Ristikko on ratkojan lempipuuhaa! Ilmastoristikon avulla kertaat kaikki tärkeimmät It’s about taimi -tunnilla oppimasi käsitteet ja tiedonmurut, joiden avulla ymmärrät paremmin metsien merkityksen ilmastonmuutoksen hillinnässä.

Kestävän kehityksen juliste

Suunnittele ja toteuta oma kestävän kehityksen valintoihin kannustava juliste.

Helppinuori pesemässä ikkunoita

Testaa tietosi siivouksesta

Tee testi ja selvitä, oletko valmis tarjoamaan siivouspalvelua Helpin kautta.

helppi ikkunanpesu siivous
Helppinuori pesemässä ikkunoita

Ikkunanpesu

Tässä tehtävässä perehdytään ikkunanpesuun. Tehtävän aikana opit muun muassa sen, mitä välineitä ikkunanpesussa kannattaa käyttää ja missä järjestyksessä ikkunanpesussa kannattaa edetä.

helppi ikkunanpesu siivous
Helppinuori tuulettamassa mattoja

Kotisiivous

Tässä tehtävässä perehdytään kotisiivouksen perusasioihin. Saat muun muassa selville, kuinka siivouskeikalle kannattaa pukeutua, missä järjestyksessä siivouksessa edetään ja miten siivousvälineitä käytetään.

helppi siivous
iloiset Helppinuoret

Testaa tietosi Helpistä

Tee testi ja selvitä, oletko valmis aloittamaan Helppityöntekijänä.

helppi
Helppinuori korjaamassa pyörää

4H-yrittäjänä Helpissä

4H-yrittäjät voivat tarjota palveluitaan Helpin kautta. Tässä tehtävässä tutustutaan 4H-yrittäjän ja yhdistyksen väliseen Helppi -yhteistyösopimukseen.

4H-yritys helppi
mainoskuva ruohonleikkuunuoresta

Helppi-palvelujen markkinointi

Markkinointi on tärkeää, koska sen avulla saat uusia Helppikeikkoja. Hyvä asiakaspalvelu on tärkeä osa onnistunutta markkinointia. Sen lisäksi, että itse markkinoit palvelujasi myös 4H-yhdistyksesi viestii Helppinuorten palveluista.

helppi
haravoiva Helppinuori

Helppityöntekijän profiili

Jokaiselle nuorelle luodaan Helppiin työntekijäprofiili, jolla sovellusta käytetään. Profiili kannattaa luoda huolellisesti, sillä sen perusteella asiakkaat tilaavat sinut töihin.

helppi
käsi pitelee puhelinta, jossa Helppi-sovellus auki

Helpin käyttö

Tässä tehtävässä opetellaan Helpin käyttöä. Pääset näkemään, kuinka työkeikat vastaanotetaan, asiakkaan kanssa keskustellaan ja kuinka tehdyt työkeikat kuitataan suoritetuksi.

helppi

Millainen kerhonohjaaja olen?

Sinä itse olet oma supervoimasi. Täältä löydät leikkimielisen kerhonohjaajan persoonallisuustestin, jonka avulla voit pohtia millainen ohjaaja sinä olet.

4H-kerho Itsetuntemus Kerhonohjaaja

Osaatko ennakoida?

Turvallista kerhoa luodessa on tärkeintä, että opit huomaamaan kerhon arkeen ja erilaisiin tilanteisiin liittyviä haasteita.Tässä tehtävässä pääset testaamaan, kuinka hyvin tunnistat turvallisen kerhotilan.

4H-kerho Kerhonohjaaja turvallisuus

Meidän kerho: tullaan tutuiksi

Jokainen meistä on joskus mennyt osaksi uutta porukkaa esimerkiksi koulussa, harrastuksissa tai kesätöissä. Usein se jännittää ainakin vähän. Täältä löydät vinkkejä, joiden avulla kerhonohjaajana helpottaa jännitystä ja parantaa ryhmähenkeä.

4H-kerho Itsetuntemus Kerhonohjaaja

Ihanat, erilaiset persoonat kerhossa

Erilaisuuden ymmärtäminen auttaa sinua ohjaajana huomioimaan kerholaisiasi. Kun tunnistat eri persoonien vahvuuksia, voit myös tukea lapsia monissa tilanteissa ja huomioida heidän toiveensa vaikkapa kerhotouhuja suunnitellessasi.

4H-kerho Itsetuntemus Kerhonohjaaja
Kaksi henkilöä kuvattu selkäpäin. He istuvat pöydän ääressä ja kirjoittavat suunnitelmaa.

Meidän kerhon turvallisuus

Tässä tehtävässä pääset pohtimaan kerhosi turvallisuutta kerholaisten kanssa. Tehkää tehtävä yhdessä ensimmäisellä kerhokerralla.

4H-kerho Kerhonohjaaja turvallisuus

Nopeasti apua vakavissa hätätilanteissa

Hätäkeskus auttaa, jos tarvitset sairaanhoitoa, palolaitosta tai poliisia avuksesi. Tästä tehtävästä löydät muistilistan hätätilanteissa toimimiseen ja ohjeet, kuinka ladata näppärä 112-sovellus puhelimeesi.

4H-kerho turvallisuus

SOS! Mitä tehdä, jos joku satuttaa itsensä?

Tämä sivu toimii apunasi, jos kerhossa sattuu jotain. Hätätilanteessa ei aina muista mitä pitäisi tehdä, joten lataa tämä sivu puhelimellesi pikakuvakkeeksi. Kuvaketta klikkaamalla pääset nopeasti tarkistamaan, kuinka tilanteessa pitäisi toimia.

4H-kerho Kerhonohjaaja turvallisuus

Millainen on turvallinen kerho?

Pelko ei ole hyvä kaveri turvallisuudelle - rauhallinen mieli auttaa paljon enemmän. Tässä osiossa pääset pohtimaan mistä kaikesta turvallinen kerho koostuu.

4H-kerho Kerhonohjaaja turvallisuus

Itsetuntemus lisää itsevarmuutta

Itsevarmuus voi auttaa ratkaisemaan erilaisia tilanteita niin kerhossa, kuin elämässä muutenkin. Tässä osiossa pääset tutkailemaan omia vahvuuksiasi kerhonohjaajana.

Itsetuntemus Kerhonohjaaja Oppiminen

Unelmieni kerhonohjaaja

Millainen kerhonohjaaja haluaisit olla tulevaisuudessa? Tässä tehtävässä pääset heittäytymään haaveiden maailmaan.

4H-kerho Itsetuntemus Kerhonohjaaja