Jemina: Olen tosi tyytyväinen yrittäjyyteen

some-3103Kauneudenhoitoalalla itsensä työllistäminen yrittäjänä on tavallista. Kun opiskeluaikana työpaikkaa ei löytynyt, päätin kokeilla yrittäjyyttä. Soitin 4H-yhdistykseen ja sain sieltä tosi paljon apua ja vinkkejä.

Ensimmäiset asiakkaat olivat tuttuja. Tein käyntikortit, mainoksia ja Facebook-sivut. Puskaradio on kuitenkin ollut paras kanava. Jos joku on tykännyt mun palveluista, pian on koko suku parturoitavana.

Huomasin, että tulen koko ajan paremmaksi ja nopeammaksi. Luotan omaan kädenjälkeeni. Asiakkaiden kautta tulee tunne, että olen oikeasti hyvä. Kun valmistuin parturi-kampaajaksi, asiakaskunta oli jo valmiina.

Mistä kaikki lähti liikkeelle?

Mun yrittäjyys lähti yksinkertaisesti liikkeelle siitä, etten saanut töitä ahkerasta hakemisesta huolimatta. Äidin kaveri oli kuullut 4H-yrityksestä ja vinkkasi siitä minulle.

Sain omalle yritykselle tilat äidin yrityksen yhteydestä, joten oli helppo aloittaa. Sitten vaan piti keksiä yritykselle nimi ja löytää asiakkaita.  Yrityksen nimeksi tuli Anette´s hair. Vaikka moni asia vaikutti alussa hankalalta, 4H:lle sai aina soittaa ja sieltä sain rohkaisevia sanoja.

Aluksi pidin hinnat aika pieninä, koska olin opiskellut alaa vasta vuoden. Oli hienoa huomata taitojen kehittyvän sekä hiuksiin liittyen että asiakaspalvelussa. Sain monta vakioasiakasta, jotka ovat käyneet luonani nyt jo vuosia. Ei haitannut edes se, kun nostin valmistuttuani hintoja.

Olen tosi tyytyväinen, että ryhdyin yrittäjäksi.

– Jemina


Kurkista Anette´s hair 4H-yrityksen Facebook-sivuille


medal-1-1244434

Jemina valittiin vuonna 2015 paikkakuntansa 4H-yrittäjäksi.